Kolmasluokkalaisten viimeinenkin huolensyöjä valmistui. Pitkään ja hartaasti niitä onkin tehty. Jokainen suunnitteli omanlaisensa huolensyöjän paperille, josta otettiin kopio ja käytettiin omaa piirrosta kaavana. Ensimmäiseksi koneompelutyöksi työ oli haastava ja vierelläseisojaa tarvittiin etenkin kappaleita yhdistettäessä ja vetoketjua laitettaessa. Omannäköisiä jokaisesta työstä tuli. Silmät ja jotkut muut pienet yksityiskohdat kiinnitettiin liimaharson avulla silittämällä. Ihan pieniin yksityiskohtiin käytettiin myös kangastusseja. Kankaat oppilaat valitsivat itse. Sisälle kaikki laittoivat kuitenkin huovan ja samoin silmiksi tuli huopaa, jottei niitä tarvinnut huolitella. Huolittelua harjoiteltiin kuitenkin päällikappaleisiin. Kuvan jokainen otti itse omasta työstään ja kuvanoton jälkeen työn on saanut viedä kotiin.
Koulukäsityön tunneilla sattuu ja tapahtuu, mutta ennenkaikkea tehdään töitä. Toivoaksemme paitsi oppilaat myös heidän tukijoukkonsa löytävät sivustolle ihastelemaan tehtyjä töitä ja sattumuksia. Aina kaikki ei mene heti niin kuin Strömsössä, mutta virheistähän sitä parhaiten oppii. Parasta kuitenkin on, kun onnistumisia tapahtuu ja valmis tuote pääsee ihan oikeaan käyttöön.