perjantai 12. toukokuuta 2017

Tuuletin

Tässä Pinja Saukon kaunis dalmadialaistyö!!
Tämä on Noora Ahokkaan työ. Teimme tuulettimiin erilaisia kuvioita. 
Tässä Martta Ranta-Nilkun kukkaisa työ
Teimme patterilla käyvän tuulettimen metallipurkista.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Virkkuukoukut viuhuvat


Seitsemäsluokkalaiset ovat virkanneet trikookuteista mattoja. Etunamme on tässä tarvikehankinnassa ollut, että läheisessä tilassa sijaitsee toimintakeskus, josta oppilaat ovat itse voineet käydä kuteensa valitsemassa ja ylimääräiset olemme voineet palauttaa.  Luokkaan on työn kestäessä muodostunut porinaryhmiä, joissa paitsi virkataan myös juttu luistaa, mutta kuten kuvasta näkyy - myös mattoja valmistuu. Mallit ovat Lankavan sivuilta.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Huolensyöjä

Kolmasluokkalaisten viimeinenkin huolensyöjä valmistui. Pitkään ja hartaasti niitä onkin tehty. Jokainen suunnitteli omanlaisensa huolensyöjän paperille, josta otettiin kopio ja käytettiin omaa piirrosta kaavana. Ensimmäiseksi koneompelutyöksi työ oli haastava ja vierelläseisojaa tarvittiin etenkin kappaleita yhdistettäessä ja vetoketjua laitettaessa. Omannäköisiä jokaisesta työstä tuli. Silmät ja jotkut muut pienet yksityiskohdat kiinnitettiin liimaharson avulla silittämällä. Ihan pieniin yksityiskohtiin käytettiin myös kangastusseja. Kankaat oppilaat valitsivat itse. Sisälle kaikki laittoivat kuitenkin huovan ja samoin silmiksi tuli huopaa, jottei niitä tarvinnut huolitella. Huolittelua harjoiteltiin kuitenkin päällikappaleisiin. Kuvan jokainen otti itse omasta työstään ja kuvanoton jälkeen työn on saanut viedä kotiin.




















torstai 2. helmikuuta 2017

Shiborivärjäys

Prezi: Shiborivärjäys - tästä pääsee katsomaan tekemääni preziesitystä shiborivärjäyksestä. Shibori tulee japaninkielestä ja sillä tarkoitetaan kankaan erilaisia tapoja taitella, laskostaa, ommella, solmia tai muuten estää värin pääsy osiin kangasta. Tekniikoita on hyvinkin taidokkaista ja monimutkaisista helppoihin ja yksinkertaisiin. Kuvituksena itse värjätyt kangaspalat.


Kuutoset ovat värjänneet tyynyliinoja shiborivärjäyksellä. Osa värjäsi kankaansa kahteenkin otteeseen, koska ensimmäisen värjäyksen kuviointi ei tullut tarpeeksi näkyväksi - solmut eivät kestäneet pesukonevärjäyksessä. Kattilavärjäys osottautuikin tässä tekniikassa paremmaksi. Tasaiseen jälkeenhän pesukone olisi varmasti parempi. Kattilavärjäys vei myös vähemmän aikaa, varsinkin kun lämmitti vettä valmiiksi oppituntia varten.










perjantai 27. tammikuuta 2017

Painopeiton luovutus

                                                               
                        Autonrenkaan tasauspainot liimattiin irtiotettavaan kankaaseen tasaisin välein.
 Painoja voidaan lisätä tarvittaessa myöhemmin. Nyt yksi paketti paikallaan.


                                     Tekijöiden etunimet löytyvät kangastusseilla kirjoitettuina hieman piilosta.
Painot paikallaan, tämä kangas on irrotettava, kukallinen kangas peittää sen ja mustakangas on nurkista napeilla kiinni.

                                                               Valmis painopeitto

    Painopeiton luovutus. Kuraattorin johdolla nostettiin maljat luovutuksen kunniaksi, maisteltiin naposteltavia herkkuja ja tutustuttiin peittoon.